20.05.2009

Kalaset Oy:n erilaiset yt-neuvottelut

Kirjoittaja: hkauppi Tallennettu aiheeseen: kannanotot| työmarkkinat

Uuskaupunkilainen Kalaset Oy näyttää esimerkkiä siitä, miten henkilöstön vähentämistarpeesta voi suoriutua. Yrityksen mukaan sillä oli tarve vähentää työvoimaa kesän ajaksi. Ratkaisuna päädyttiin eräänlaiseen lomautukseen, jonka toteutusmalli on kaikkea muuta kuin tavanomainen.

Kaikki yli kymmenen vuotta yrityksessä työskennelleet saavat kolmen viikon palkallisen lisäkesäloman ja kaikki yli viisi vuotta talossa olleet kahden viikon palkallisen lisäkesäloman. Alle viisi vuotta työskennelleet saavat yhden viikon palkallisen lisäloman. Lopuilla riittää koko kesän normaalisti töitä.

Yhtiön omistajat kertovat, että juridiset edellytykset normaalien yt-neuvottelujen järjestämiseen olisivat löytyneet, mutta henkilöstöä ei haluttu lomauttaa tai irtisanoa. Epätavalliseen ratkaisuun päädyttiin, sillä henkilöstöstä halutaan pitää tiukasti kiinni.

“Takana on kohtalaisen hyviä vuosia, joten ei ensimmäisessä heikommassa tilanteessa voi kohdistaa toimia henkilöstöön. Se on johdon vastuulla, että markkinat pelaavat. Kyllä yrityksen on osattava varautua huonoihin vuosiin jo ennalta.”

Esimerkillisen vastuullista toimintaa!

PS: Ja kohtuullisen hyvää markkinointia, Kalaset Oy:n Facebook-faniryhmässä on jo yli 1900 jäsentä. Liityin itsekin.

Ei vastauksia artikkeliin "Kalaset Oy:n erilaiset yt-neuvottelut"

Kerro mielipiteesi


  • Tommi: Kiitokset Hekalle hyvästä kampanjasta. Tällä kertaa tulos ei ihan riittänyt, mutta kiitokset myös äänestäjille tuhansien äänien antamasta l
  • Tommi: Olisi hyvä, jos kaikki ehdokkaat kertoisivat Heikki Kaupin tavoin kantansa valmisteilla oleviin direktiiveihin!
  • Mika Mustalahti: Mistään työehtosopimuksista ei pitäisi tehdä sitovia, vaan ammattiliittojen pitäisi tehdä palkansaajille ja yrityksille esimerkkisopimuksia, jo

Palkansaajan toivo

EU:n direktiivit vaikuttavat jokaisen palkansaajan arkeen. Heikki aikoo toimia parlamentissa inhimillisen työelämän ja kilpailukyvyn puolesta.

Hekan EU-uutiskirje

Loading... Loading...

Kokoomuksen IntoTietoTaito -vaalikone