Koulutettujen palkkakuoppa madaltui vähän, mutta ei kadonnut

TEK 9/2007 julkaistu 14.12.2007

Nyt, kun TEKin omat työmarkkinasopimukset alkavat olla paketissa, on sopiva aika kommentoida kulunutta neuvottelukierrosta vähän omien kuvioiden ulkopuoleltakin.
Työmarkkinasyksyn ehdottomasti mediaseksikkäin aihe oli Tehyn vakiintuneita työmarkkinakäytäntöjäkin koetellut kampanjointi sairaanhoitajien palkkatason nostamiseksi. Tehyn haluttomuus sopia lakkorajoista siten, että potilaiden henki turvattaisiin, johti niin sanotun pakkolain säätämiseen. Laki herätti paljon tunteita, ja siinä nähtiin hyökkäys lakko-oikeutta vastaan. Palkansaajien kollektiivinen mahdollisuus ajaa työsuhteeseen liittyviä etujaan onkin perustavaa laatua oleva oikeus, mutta niin on myös ihmisten oikeus elämään. Eduskunta joutui tasapainoilemaan näiden kahden perusoikeuden välillä, ja teki sen mielestäni varsin taitavasti ja palkansaajien oikeuksiin pysyvästi puuttumatta.
Sairaanhoitajat saivat epäilemättä koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden alhaista palkkaa. Toinen puoli asiassa on, että tehyläiset eivät olleet eivätkä ole palkkakuopassa suinkaan yksinään. Samassa kuopassa ovat kaikki julkisen sektorin koulutetut työntekijät: opettajat, lastentarhanopettajat, sosiaalityöntekijät, diplomi-insinöörit. Kuoppa on rakennettu niin kutsutun solidaarisen palkkapolitiikan aikana, joka suunnilleen vuosina 1967–1995 litisti suomalaisen palkkahaitarin todennäköisesti maailman kapeimmaksi ja vei yhdessä progressiivisen tuloveron kanssa kannusteita niin opiskelulta kuin työelämässä eteenpäin pyrkimiseltäkin.
Yksityinen sektori ei pärjää eurooppalaisessa palkkavertailussa sen paremmin kuin julkinenkaan. Mitä koulutetumpi ihminen on tämän päivän Suomessa, sitä huonommin hän ansaitsee keskieurooppalaisiin kollegoihinsa verrattuna ja sitä suuremman osuuden maksaa tuloistaan veroina. Tämän palkkalinjan keskeisinä arkkitehteinä ovat toimineet työnantajajärjestöt, SAK ja STTK, Tehykin keskusjärjestönsä mukana. Joitakin vuosia sitten AKAVA ajoi tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun koulutuspalkkaerää, mutta se ei Tehyä silloin kiinnostanut.
Myös muut kunnan työntekijät saivat tällä kertaa paremman palkkaratkaisun kuin moni yksityisen sektorin sopimusala. Yleisen kuntasopimuksen sisälläkin ohjataan naisvaltaisille koulutetuille aloille ylimääräistä. Julkisen sektorin ei tule muodostua pysyvästi palkkajohtajaksi, mutta pitkän tupokauden jälkeen korjausliike oli epäilemättä paikallaan. Koulutettujen palkat eivät suinkaan tulleet yhdellä kertaa valmiiksi, vaan asiaan täytyy palata tulevillakin neuvottelukierroksella niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla.