Olisiko sittenkin tehtävä tupo?

TEK 8/2008  julkaistu 7.11.2008

Maailmantalouden tilanne on viime viikkoina heikentynyt vauhdilla. Rahoituslaitosten tappioiden arvioidaan nousevan jo 2 200 miljardiin euroon, mikä vastaa sadan miljoonan ihmisen kehittyneen kansantalouden vuotuista bruttokansantuotetta, eikä kaikkea olla vielä välttämättä nähty.
Kriisi alkoi Yhdysvalloissa myönnetyistä vakuudettomista asuntolainoista, joiden riskit oli onnistuttu häivyttämään näkyvistä arvopaperistamisen kautta. Tämä oli kuitenkin vain välitön kriisin laukaissut tekijä, ja kokonaisuuden kannalta lähes pikkurahaa. Vähitellen on selvinnyt, että etenkin Yhdysvalloissa koko finanssimaailma oli pitkälti rakennettu velalla rahoitetun kulutuksen varaan.
Näin suuret myllerrykset eivät voi olla vaikuttamatta Suomen kasvuun ja työllisyyteen, vaikka omat rahoituslaitoksemme näyttävätkin hoitaneen asiansa varsin hyvin. Jos maailmantalouteen iskee lama, niin ei tarvita taloustieteen Nobelia sen ymmärtämiseen, että pieni, vientivetoinen ja investointihyödykkeisiin nojaava kansantalous kärsii. Venäjänkään varaan ei oikein voi laskea – ainakaan maan omat pääomapiirit eivät näytä siihen luottavan.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Maailmanlaajuisesti tarvitaan uusia toimia ja toimivaa säätelyä rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi. Niiden luonteeseen kuuluu taipumus liioitella reaalimaailman liikkeitä ja välillä yrittää irtautua siitä kokonaan. Jos rahamarkkinat jätetään yksin, ne joutuvat luonnonlain omaisesti aika ajoin hallitsemattomaan kaaokseen. Markkinat kyllä korjaavat itse itsensä, mutta siinä prosessissa syntyy erittäin rumaa jälkeä, ja kovimmat kärsimykset kohdistuvat niihin, joilla oli alunperinkin vähiten.
Kotimaassa tarvittaisiin kaikki kasaan haalittavissa oleva konsensus. Etelärannan olisikin syytä miettiä uudelleen ideologiaansa keskitetyn työmarkkinasopimisen lopettamisesta. Vakauttavilla kokonaisratkaisuilla on ennenkin selvitty kovista ajoista. Pitää myös nähdä suhdanteiden yli. Suomi pärjää taantuman jälkeisessä maailmassa edelleen osaamisellaan ja innovatiivisuudellaan, ja niihin pitää panostaa myös kireässä taloustilanteessa.
TEKin vallassa on tästä mylläkästä suoranaisesti varsin vähän. Sen lisäksi, että yritämme edistää muiden tahojen viisaita päätöksiä, varaudumme siihen, että työsuhdeneuvonnan ja urapalveluiden tarve kasvaa ensi vuonna, ja pidämme samalla jäsenmaksun korotuksen mahdollisimman pienenä. Ensi vuoden työmarkkinaratkaisujen teossa edellytetään myös suurta viisautta.


  • Tommi: Kiitokset Hekalle hyvästä kampanjasta. Tällä kertaa tulos ei ihan riittänyt, mutta kiitokset myös äänestäjille tuhansien äänien antamasta l
  • Tommi: Olisi hyvä, jos kaikki ehdokkaat kertoisivat Heikki Kaupin tavoin kantansa valmisteilla oleviin direktiiveihin!
  • Mika Mustalahti: Mistään työehtosopimuksista ei pitäisi tehdä sitovia, vaan ammattiliittojen pitäisi tehdä palkansaajille ja yrityksille esimerkkisopimuksia, jo

Palkansaajan toivo

EU:n direktiivit vaikuttavat jokaisen palkansaajan arkeen. Heikki aikoo toimia parlamentissa inhimillisen työelämän ja kilpailukyvyn puolesta.

Hekan EU-uutiskirje

Loading... Loading...

Kokoomuksen IntoTietoTaito -vaalikone